Ruuanjako
Keväällä 2020 koronan sulkiessa koulut päättyi myös ylimääräisen kouluruuanjako kaupungin toimesta.
Tähän tilanteeseen Asukasyhdistys päätti tuoda helpotusta ja alkoi tarjoamaan ilmaista keittoa alueen asukkaille. Ruoanjakoa oli torstaisin 9.4 - 13.8. välisenä aikana yhteensä 19 kertaa. Viimeisellä kerralla keiton sijasta tarjottiinkin hampurilaisia.
![]() |
![]() |
![]() |
Tarjoilun mahdollistivat Asukasyhdistyksen vapaaehtoiset, sillä koronan vuoksi kirjatupa oli suljettuna tai toiminnassa rajoitetulla väkimäärällä varustettuna.
Ruuanjaon yhteydessä jaettiin Elämän leivän tuomia ruokakasseja.
Elämän leivän mahdollistamaa leivänjakoa on ollut myös tiistaisin Kirjatuvan edustalla.
Jakotilaisuuksiin kutsuttiin mukaan kaupungin päättäviä henkilöitä. Muutama ehti paikalla käymäänkin ja olivat tyytyväisiä yhdistyksen toimintaan.
Kerttu Kuusisto, Raisa Ranta ja Jari Hämäläinen |
Kerttu Kuusisto, Markku Tanttinen, Juha Södergård ja Neea Kähkönen |
Kim Tapper, teuvo Urho, Arja Laulainen ja Kerttu Kuusisto |
Pormestarinluotolaiset olivat erittäin tyytyväisiä ja kiitollisia keittopäivistä.