etusivu2

 

Koirapuisto Kassun tassula

 

koirapuisto1

 

Koirapuisto täyttää tänä vuonna 5-vuotta. Juhlistamme sitä to 23.8.2018 klo 18-20.

 

Koirapuisto perustettiin kesällä 2013 alueen koirille. Koirapuistolla on runsas käyttäjäkunta, alueella käy niin isoja kuin pieniäkin koiria omistajineen. Koirapuistossa käy päivittäin 15-20 koiraa.

Koirapuisto rakennettiin helpottamaan koirien ulkoiluttamista, ettei niiden kanssa tarvitse lähteä keskustan alueen muille puistikoille. Koirapuisto rakennettiin vapaaehtoisena talkootyönä ja kaupungin kanssa yhteistyönä. Rahoitusta varten kerättiin kertaluontoinen vapaaehtoinen kannatusmaksu. Lahjoituksia koirapuiston ylläpitoon otetaan edelleen vastaan, tarkemmat tiedot lahjoituksiin saa Kirjatuvalta.

Alue on huolellisesti aidattu ja siinä on talvellakin toimiva portti. Aluetta ylläpidetään vapaaehtoisvoimin sekä kaupungin toimesta.

Puistossa on omistajille katettu penkki sekä ilmoitustaulu ja postilaatikko tulevia ilmoituksia varten. Postilaatikkoon voi myös laittaa terveisiä ja toiveita puiston kehittämisestä.

Koirapuisto sijaitsee Keulantien päässä.

Koirapuisto Kassun tassulan säännöt.

Koirapuiston rahoitukseen osallistuneita

koirapuistokuvat

 

 

 

 

 

Pin It