Blue Flower

Joulumarkkinat

 

Perinteisiä joulumarkkinoita vietettiin 2.12.2017 Pormestarinluodon entisessä nuorisotilassa.

Myynnissä oli monipuolisesti tuotteita villasukista leivonnaisiinn koruihin ja puutuotteisiin. Mukanan oli myös poniratsastusta. Harmillenen räntäsade veroitti käviöiden määrää.

Kahvi ja glögi paikalla tunnelma oli rattoisa.

Kiireistään huolimatta ehti joulupukkikin poikkeamaan markkinavieraita tervehtimässä ja tuomassa vauhdikkaita kuulumisia korvatunturilta. Pukin mukaan kaikki lahjat valmistuvat tänäkin vuonna ajalllaan vaikka hän välillä reissaakin.

 

 

Joululauluilta

 

Jouluista lauluiltaa vietettiin 12.12.2017.
Laulattajina toimivat Make Tommila ja Jarmo Laurinmäki. Iloiseen iltaan kokoonnuimme Pormestarinluodon vanhaan nuorisotilaan.

Ilta aloitettiin joululauluilla ja jatkettiin suosituilla perinteisimmillä lauluilla.

Runsaasta talvisesta lumisateesta huolimatta paikalla oli runsaasti iloisia laulajia. Tunnelma oli mukavan leppoisa.

 

 

Muistoja menneisyydestä

 

Yhdistyksen historiaa

 

 Tapahtumia

Joululauluilta 12.12.2017

Joulumarkkinat 2.12.2017

 

 

 

Historiaa

 

Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry sai alkunsa 11.9.1975 nykyisen Kaarisillan koulun paikalla olleen kansalaiskoulun tiloissa pidetyssä kokouksessa. Kokoukseen osallistuneet 35 henkilöä päättivät perustaa lähiölle oman asukasyhdistyksen ajamaan asukkaiden etuja ja oikeuksia.

 

Yhdistyksen alkuvuosien toiminta keskittyi pitkälti vuokrankorotusten vastustamiseen ja palveluiden vaatimiseen. Asukasliitto kehotti vuokralaisia jättämään vuokrankorotukset maksamatta ja Pormestarinluodossa oli viisi kerrostaloa lähes kokonaisuudessaan boikotissa mukana. Asukasyhdistys vaati muun muassa vuokratalojen rakentamislainojen korkojen alentamista.

 

Pormestarinluodon alueen valastuksen lisääminen on yksi asukasyhdistyksen saavutuksista. Yhdistys on myös vaatinut nuorisolle omia kokoontumistiloja. Näiden toimien todettiin suoraan vaikuttavan joidenkin taloyhtiöiden rauhattomuuksiin. Pormestarinluodon liikekeskus rakennettiin 80-luvun alussa. Liikekeskuksen rakkenuksissa on ollut tilat mm. nuorisolle, koululle, kirjastolle, seurakunnalle, kaupalle, R-kioskille, hammashoitolalle. Nykyisin (2018) rakennuksissa toimii Pormestarin kirjatupa, pyöräpaja, K-kauppa, ravintola, kaupungin asukastupa sekä seurakunta.

 

Vuonna 1978 Vaasan ohitustietä oltiin rakentamassa suoraan Pormestarinluodon halki. Tämä johtui vanhentuneesta tiesuunnitelmasta, jossa ei oltu huomioitu uuden asutuksen syntymistä Pormestarinluotoon. Asukasyhdistys sai toimillaan muutettua tiesuunnitelmaa niin, että uusi ohitustie rakennettiin nykyiselle paikalleen Luotsinmäen viereen.

 

Liikuntaakin on alueella harrastettu. Pormestarinluodossa pelattiin lentopalloa viitisen vuotta 1976 alkaen. Parhaimmillaan pelaamassa oli 16 kuuden hengen joukkuetta ja Pormestarinluodossa toimi oma sarja. Harrastajien vähentyessä sarja päättyi. Vieläkin alueelta löytyy oma lentopallokenttä, joka on asukkaiden vapaassa käytössä.

 

80-luvun alussa yhdistyksen toiminta oli vielä aktiivista. Pormestarinluodossa toteutettiin ensimmäisenä Suomessa miljoonien markkojen lähiön parannusprojekti, jossa kunnostettiin alueen ympäristö ja sadevesijärjestelmät, koska kadut olivat usein veden vallassa.

 

Yhdistuksen toiminta hiipui vuosien 1982-1997 väliseksi ajaksi. Vuonna 1998 toiminta alkoi virkistyä muun muassa markkinoiden järjestämisen muodossa. Vuoden 1998 loppupuolella käynnistettiin ensimmäinen Pormestarinluodon työllistämisprojekti. Työllistämistoiminta on jatkunut erimuodoissa tähän päivään asti.

 

Yhdistys on luonut erilaisia palveluja alueen asukkaille. Pormestarin kirjatupa perustettiin 1999, kun Porin kaupunki lakkautti sivukirjaston alueelta. Muita toimintoja on mm. yö-partiotoiminta, siivouspalvelu sekä pyöräpaja. Muutamia vuosia yhdistyksessä toimi oma nukketeatteri.

 

Lähteet: Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry:n arkistot